keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Hela världen e så underbar

Viime kuukausi on kulunut koko kevään kestäneen opiskelu-urakan päättymisestä johtuvasta vapaa-ajasta nauttimiseen. Olen nukkunut pitkään, pitkään, järjestänyt parhaat juhlat pitkiin aikoihin, tanssinut tuntikausia tahmaisen siiderin ja lasinsirujen peittämillä yökerhojen lattioilla, pyöräillyt kotiin aamuauringon valossa, syönyt ulkona useammin kuin vuonna 2011 yhteensä, käynyt yksin elokuvissa, ottanut ballerinat käyttöön ja kuunnellut tätä kappaletta uudelleen ja uudelleen.



Jaana

torstai 21. huhtikuuta 2011

Pakkaaminen





Pakkaaminen on hankalaa. Pitää päättää, mitä vaatteita aikoo käyttää seuraavat muutama päivää tai viikkoa. Tällä kertaa kyse on kuitenkin vain (onneksi) päivistä. (Matka Helsingin ulkopuolelle villiin erämaahan alkaa tänään, enkä ole vieläkään pakannut) Tarkoitus olisi osallistua mummon syntymäpäiville ja kenties pääsiäistä viettämään. Tämä tuo uuden kierteen pakkaamiseen, kun pitäisi miettiä juhla-asukin valmiiksi... En jaksanut kikkailla sen kummemmin vaan päätin valita vaatteet varman päälle.

Vuosien etsintöjen jälkeen löysin tänä vuonna joulualesta (no okei, ei ollu sillon alennuksessa nää housut...) Acnen suorat mustat housut. Ne istuivat suorastaan kuin unelma. Vetoketjun yläpuolella olevat hakaset olivat hauska yksityiskohta housuissa. Vastakohtana vuosien etsinnöille, ostin viime viikolla heräteostoksena Zarasta leopardi kuvioisen paidan. Se on ollutkin sen jälkeen kovassa käytössä. Vaikka tyylini on muuten ajoittain aika poikamainen, ovat eläinkuosit olleet monta vuotta lähellä sydäntäni. Kommentit Anita Hirvosesta eivät ole minua ja leopardejani pysäyttäneet. Tosin vasta viime vuonna sen hankkiminen on helpottunut sen yleistymisen myötä kaupoissa.

Niin joo, pakkaaminen. Enää muutama tunti lähtöön, ehkä pitäisi kaivaa laukku jo kaapista.

Venla

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Tule hyvä kakku



Leivoin juustokakun mansikkakuorrutuksella piristääkseni vaalitulokseen pettynyttä poikaystävää ja ehkä myös itseäni. Ihanaa käyttää ensimmäistä kertaa tänä vuonna marjoja leivoksissaan. Talvisin tulee harrastettua enemmän suklaa painotteista leipomista kun kunnollisia marjoja ei löydy mistään.

Venla

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Found it!



Unelmieni nahkalaukku on ruskea, yksinkertainen, olan yli heitettävä ja siinä on kultaiset yksityiskohdat. Useampien vuosien etsintöjen perusteella perin harva laukkusuunnittelija on kanssani samaa mieltä täydellisestä laukusta. Tällä viikolla löysin kuitenkin Tory Burchin sivuilta kaikki kriteerini täyttävän yksilön - Robinson large shoulder bagin.

Harmi vain, että lähin Tory Burchin myymälä löytyy Lontoosta. Eikä tätä ihanaista (tietenkään) löytynyt alustavan selailun perusteella Suomeen toimittavista nettikaupoistakaan. Joka tapauksessa, laukku on nyt löydetty - enää pitää löytää keinot sen saamiseen!

Jaana

Kuva täältä

torstai 7. huhtikuuta 2011

Kengät vai kattila?




Olen onnistuneesti välttänyt Hullujen päivien luoman ostohuuman. Sen sijaan jouduin My Warderobin ale-löytöjen loukkuun. Onneksi kaikista ihanuuksista ei ole edes jäljellä oikeita kokoja, sillä muuten sekoaisin täysin.

Takaraivooni on (valitettavasti?) pinttynyt kuva KG by Kurt Gieger peep toe avokkaista. Olen ihastellut niitä aiemminkin, mutta nyt kun ne ovat alennuksessa, on niiden vastustaminen vielä vaikeampaa. Samalla kun tuijotan kuvaa näistä kengistä, yritän toistaa päässäni parempia rahan sijoituskohteita. "Takuuvuokra, sohva, keittiönpöytä, takuuvuokra, sohva...". Toivottavasti tämä mantra puree läpi jossain vaiheessa ja päädyn ostamaan keittiövälineitä näiden kenkien sijaan.

Venla

Pommes pont-neuf eli ranet


Jee! Toteutin pitkän haluni, tein itse ranskalaisia. Se on tuntunut kauan melko kiehtovalta. Ranskalaiset ovat jotain niin arkipäiväistä ja helppoa tehdä puolivalmiista valmisteesta, ettei niitä tule koskaan tehtyä "from the scratch". Yleensä tulee vain ostettua pussillinen pakasteranskalaisia, mitkä heittää uuniin ja syö, noh... ei niin suurella nautinnolla.

Venla

P.S. Älä anna värin hämätä! Näiden ranskalaisten kuulukin näyttää tältä, eikä tumma väri vaikuta makuun ollenkaan. :)

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Anna


Törmäsin eilen tähän Bloombergin dokumenttiin Anna Wintourista. Koska kyseessä on Bloomberg, keskittyy ohjelma pääosin Annan taloudellisiin saavutuksiin. The September Issuen nähneenä tämä pätkä ei tarjonnut paljoa uutta tietoa. "The Ice Queen" on kuitenkin sen verta mysteerinen ja kiehtova hahmo, että kaikki tieto hänestä on tervetullutta. Ääneen pääsee myös Vera Wang, Annan vanha ystävä. (Heh, mun sosiaalipornoo. Ei Tuksu vaan Anna) Kyllä tätä 25 min jaksoi hyvin katsella.

Linkki videoon

Venla